Nuoret siirtyvät voimakkaisiin ja monimutkaisiin ihonhoitorutiineihin aivan liian varhain. Kymmenvaiheiset rutiinit, liian vahvat aktiiviaineet ja synteettisistä raaka-aineista valmistetut ihonhoitotuotteet ovat arkipäivää jopa ennen teini-ikää.

Nuoren iho on biologisesti erilainen kuin aikuisen iho.

Se on ohuempi, reaktiivisempi ja alttiimpi hormonitoiminnan vaihteluille, mutta usein myös luonnostaan hyväkuntoinen

Se ei lähtökohtaisesti tarvitse voimakkaita kuorintoja, happoja eikä retinoideja.

Miksi suosittelen luonnonmukaisuutta alusta alkaen?

Kyse ei ole siitä, että kaikki synteettinen olisi automaattisesti haitallista. Kyse on kokonaiskuormasta.

Nuori altistuu jo päivittäin mm. sisäilman haitallisille kemikaaleille, muoveille, tekstiilikäsittelyaineille ja ympäristön saasteille

Iho on kehomme suurin elin ja sen kautta tapahtuva altistus on yksi osa tätä kokonaisuutta.

Kun ihonhoito pidetään yksinkertaisena ja mahdollisimman luonnollisena

✔ vältetään turhaa hajuste- ja säilöntäainekuormaa

✔ tuetaan ihon omaa mikrobiomia

✔ vähennetään ärsytys- ja herkistymisriskiä

✔ annetaan iholle mahdollisuus oppia säätelemään itseään

Nuoren ihon tärkein tehtävä ei ole näyttää täydelliseltä, vaan sen tehtävä on kehittyä tasapainoisesti.

Kun nuori alkaa hoitaa ihoaan liian vahvoilla tuotteilla, reaktiona voi olla punoitus, kirvely, rasvoittumisen lisääntyminen ja paradoksaalisesti aknen paheneminen.

Kun näitä näkyviä seurauksia peitetään meikkituotteilla, kierre on valmis, vaikka ongelmana ei alunperin ollut iho, vaan sen liian aggressiivinen hoito.

Mitä nuori iho siis tarvitsee?

Toki nuortakin ihoa saa hoitaa, mutta sen on tapahduttava hellävaraisesti.

Jos olet vanhempi tai työskentelet nuorten kanssa, tämä on keskustelu, joka kannattaa käydä ajoissa.

Valitse luonnonmukaiset ja hellävaraiset ihonhoitotuotteet: puhdistusaine, tasapainottava kasvovesi, kevyt ja yksinkertaisen kosteusvoide sekä myrkytön aurinkosuoja.

Jos vahinko on jo tapahtunut, iho tarvitsee toipumiseen aikaa ja jonkin verran kärsivällisyyttä, mutta tasapaino löytyy kyllä.

Young Living nuorelle iholle

Valitse yksinkertainen, valmis ihonhoitokokonaisuus, joka on suunniteltu nuoren, rasvoittuvan ihon tasapainon tukemiseen tutustu Young Livingin Balance-sarjaan.

Nuorelle, rasvoittuvalle iholle sopivia, paikallisesti käytettäviä eteerisiä öljyjä ovat mm. Melrose, Teatree ja Purification.

Älä turhaan levitä näitä eteerisiä öljyjä koko kasvoille, vaan kostuta pumpulipuikon pää ja levitä öljy vain suoraan näppylän päälle.

Vaikkapa omatekoisiin seerumeihin ja koko kasvoille sopivia hellävaraisia öljyjä ovat esim. Lavender, German Chamomille, Rose, Frankincense ja Helichrysum.

Mielestäni kuitenkin se, että nuori alusta asti oppii rakastamaan ihoaan ja kunnioittamaan omaa kehoaan, on aikuiseksi kasvaessa tärkeämpää kuin yksikään tuote.

”Eleganssi syntyy siitä, että olet yhtä kaunis sisältä ja ulkoa.” (Coco Chanel)