”Ensin se pahenee, sitten se paranee” Mikä on paranemiskriisi?
Etenkin täydentävien eli CAM-hoitojen maailmassa tunnetaan ilmiö, jota kutsumme paranemiskriisiksi. Paranemiskriisi on hermoston ja elimistön sopeutumisreaktio muutokseen.
Hoitojen seurauksena elimistön säätelyjärjestelmät (hermosto, immuunijärjestelmä ja aineenvaihdunta) voivat aktivoitua, mikä voi hetkellisesti lisätä oireita. Vaikka oireet saattavat olla kiusallisia, ne ovat ohimeneviä eikä niitä tarvitse pelätä.
Paranemiskriisissä voi esiintyä esimerkiksi päänsärkyä, etovaa oloa ja pahoinvointia, ihottumia, lisääntynyttä liman eritystä, yskää, pahanhajuista hengitystä, kuumeilua, lihas-, nivel- tai muita kipuja tai särkyjä. Myös tunnereaktiot ovat tavallisia. Kaikille paranemiskriisiä ei tule tai oireet ovat niin lieviä, ettei niitä huomaa.
Mitä sitten pitää tehdä, jos paranemiskriisin oireita ilmestyy? Yleensä täydentävien hoitomuotojen osaajat antavat sitä varten tarvittavat ohjeet jo hoitojen jälkeen, mutta tässä lyhyt vinkkilista:
🔆 Koska hoitojen tavoitteena on aktivoida kehon itsesäätely- ja paranemismekanismeja, niillä voi olla vaikutusta aineenvaihdunnan aktiivisuuteen. Huolehdi siis kehon nesteytyksestä juomalla tavallista enemmän vettä. Myös elektrolyyttien (suolat kuten natrium, kalium, magnesium) lisäämisestä voi olla hyötyä.
🔆 Lepää ja salli itsellesi omaa aikaa. Vaikka hoito olisi teknisesti kohdistunut fyysiseen kehoon, täydentävät hoidot saavat aikaan muutoksia myös tunteiden ja mielen tasoilla.
🔆 Ulkoile. Koska voimakas rasitus lisää stressihormonien eritystä, ei ole suositeltavaa harrastaa raskasta liikuntaa hoitoa seuraavien muutaman päivän aikana. Vietä sen sijaan aikaa luonnossa ja raittiissa ilmassa. Rentoudu ja nauti.
🔆 Nuku jos nukuttaa, valvo jos valvottaa. Olemme kaikki yksilöitä, siksi sama hoito vaikuttaa eri tavalla meihin kaikkiin. Myös hoitokerrat voivat olla erilaisia.
🔆 Vältä sokeria, piristeitä, alkoholia, tupakkaa, kahvia ja mustaa teetä.
🔆 Muutoksen aikana on hyvä syödä tavallista kevyemmin ja panostaa ruoan laatuun.Syö paljon vihanneksia, kasviksia ja hedelmiä. Vältä etenkin prosessoituja ruoka-aineita.
🔆 Jos saat ihottumia, juo todella paljon suodatettua tai muuten laadukasta kuplatonta vettä, jätä ruokavaliosta pois vehnä ja maitotuotteet, puhdista suolisto ja lisää ruokavalioon korkealaatuisia ravintolisiä (varmista biosaatavuus eli imeytyvyys). Oireet iholla ovat näkyviä ja usein kosmeettisesti kiusallisia, mutta ne voivat olla osa kehon reaktiota.
Jos oireet ovat voimakkaita, pitkittyvät tai tuntuvat epätavallisilta, kyse ei välttämättä ole paranemiskriisistä, vaan tilanne kannattaa arvioida uudelleen.
Summa summarum: Jos sairaus on ottanut vallan, terveys on rakennettava takaisin palapalalta, askelaskeleelta. Se vaatii kärsivällisyyttä, sitoutumista ja uskoa. Se saattaa jopa vaatia täydellistä elämäntaparemonttia tai 180 asteen käännöstä – kupillinen pakuriteetä päivässä harvoin riittää.
Mutta se joka on kerran menettänyt terveytensä, tietää, että sen takaisin saaminen on jokaisen uhrauksen arvoinen ❤️

