Mitä et tarvitse.
Et tarvitse erityisosaamista.
Tuhannet ihmiset ovat menestyneet verkostomarkkinoinnissa iästä, sukupuolesta, taustasta, sosiaalisesta asemasta, koulutuksesta tai erityisosaamisesta riippumatta. Tämä liiketoimintamalli on toisenlainen kuin mikään muu. Sinulla ei tarvitse olla tutkintoja, todistuksia eikä suosituksia, sillä kaikki aloittavat samalta viivalta ja säännöt ovat samat kaikille. Se millä on väliä, on tahdonvoima, asenne ja sitoutuminen. Tärkeintä on se, että haluat oppia ja samalla siirtää oppimaasi eteenpäin.
Et tarvitse toisten ihmisten hyväksyntää.
Tärkeintä on se, että uskot itseesi. Et tarvitse lupaa muilta kuin itseltäsi. Kaikista läheisimmät ihmiset saattavat, vaikkakin tahtomattaan, olla niitä jotka murskaavat unelmiasi. Usein taustalla on vilpitön halu auttaa, mutta koska he eivät ymmärrä tätä liiketomintamallia tai eivät ehkä osaa kuvitella menestystä omalle kohdalleen, keskity sinä omiin tavoitteisiisi ja niihin syihin, miksi alunperin läksit rakentamaan liiketoimintaasi. Ei ole harvinaista sekään, että puoliso tai muu läheinen alussa kovastikin vastustaa sitä, että olet mukana liiketoiminnassa, joka perustuu verkostomarkkinointimalliin, mutta muuttaa mielensä, kun huomaa, että menestyt.
Toiset tarttuvat tilaisuuteen heti ja lähtevät muuttamaan elämäänsä, toiset jäävät siihen, missä ovat aina olleet. Jokainen valitsee itse. Verkostomarkkinointialalla työskentelee kymmeniä tuhansia ihmisiä, joista osa on rakentanut organisaationsa perheensä tuella ja osa ilman sitä.
Et tarvitse ulkopuolisten neuvoja ja mielipiteitä.
Aloittaessasi liiketoiminnan saat varmasti neuvoja hyväätarkoittavilta ystäviltä ja perheenjäseniltä siitä, miten sinun pitäisi liiketoimintaasi rakentaa vai pitäisikö ollenkaan.
Mutta eikö olekin niin, että jos haluat oppia lentämään, pyydät opettajaksi lentäjän, et putkimiestä? Sama koskee verkostomarkkinointia: Älä kuuntele epäileviä tuomaita, vaan etsi opettajaksi joku, joka on jo rakentanut ison organisaation ja menestynyt. Kysy neuvoja niiltä, jotka ovat kulkeneet edelläsi ja tehneet sen, mitä sinäkin haluat saavuttaa. Heidän neuvonsa säästävät aikaasi ja auttavat sinua menestymään nopeammin.
Et tarvitse täydellisyyttä.
Kukaan ei ole täydellinen eikä kenenkään edes tarvitse olla. Virheistä oppii. Sinun ei tarvitse aloittaessasi tietää ja ymmärtää kaikkea. Tärkeintä on, että teet päätöksen, sitoudut ja aloitat. Tiedot ja taidot, kaiken sen mitä menestyäksesi tarvitset, opit matkalla.
Ympärilläsi on monenlaista tukea: yrityksen tuki, ylälinjan tuki, oman tiimin tuki, rinnakkaisten tiimien tuki, kollegoiden tuki, ystävien tuki.
Ei ole sellaista asiaa, jota ei voisi tämän tukiryhmän kanssa käsitellä ja yhdessä miettiä. Eikä tule sellaista tilannetta, etteikö tukiverkko ottaisi kiinni.
Verkostomarkkinointiyrittäjänä en ole koskaan yksin ❤️
Mutta työ. Se sinun pitää tehdä itse.
Tervetuloa Valona-tiimiin, Aloita tästä
Tämän artikkelin kirjoittamiseen inspiroi Brenda Schuler, Young Living Royal Crown Diamond