Ruokkiva kierto
Meille tuttu vuodenkierto jakautuu neljään vuodenaikaan: kevät, kesä, syksy ja talvi.
Kiinalaisessa viiden elementin – tai pikemminkin viiden vaiheen – maailmassa luonnon kiertokulku on viisivaiheinen.
Puu 🌱 on kevään elementti
Heräämisen, syntymisen ja liikkeelle lähtemisen aika. Se on voima, joka saa siemenen itämään ja aloittamaan kasvun kohti valoa. Se saa mahlan virtaamaan.
Tuli 🔥 edustaa kesää
Kasvua, laajenemista ja kukoistusta.
Kasvuvoima purkautuu ulos maan sisältä ja elämä pursuilee runsaana joka puolella.
Maan 🌾 elementissä vietetään loppukesää
Kasvu on päätymässä ja hedelmä alkaa muodostua. Sato kypsyy ja valmistuu.
Metalli 💿 vie syksyyn
Luonto alkaa tiivistyä, vetäytyä ja päästää irti. Puu kerää lehdistä tarvitsemansa energian takaisin ja antaa lehtien pudota. Säilyttää olennaisen ja luopuu siitä, mitä se ei enää tarvitse.
Talvi 💧 on vesielementin aikaa
Rauhan ja levon aikaa. Elämä on vetäytynyt maan alle juuriin ja siemeniin odottamaan. Maan päällä on hiljaista.
Luonto ei vietä uutta vuotta, se siirtyy kaikessa rauhassa edellisestä vaiheesta seuraavaan, ja niin meidän ihmistenkin olisi hyvä tehdä.
🌱 Puu ruokkii Tulta.
🔥 Tuli ruokkii maata.
🌾 Maa ruokkii Metallia.
🌾 Metalli ruokkii Vettä.
💧Vesi ruokkii Puuta.
Missä vaiheessa oma elämäsi on juuri nyt? Onko aika työlle vai onko aika levolle? Onko aika kasvaa, kukoistaa, valmistaa hedelmä vai korjata sato?
Ohjaava kierto
Kiinalaisessa viiden elementin – tai pikemminkin viiden vaiheen – maailmassa Puun, Tulen, Maan, Metallin ja Veden virtaukset eivät ainoastaan ruoki ja vahvista toisiaan.
Ne myös hillitsevät, pidättävät, rajaavat ja ohjaavat toisiaan ja auttavat näin kokonaisuutta pysymään harmoniassa.
Puu 🌱 pidättää Maata
Puiden ja muun kasvillisuuden juuret sitovat maata ja suojaavat sitä eroosiolta.
Jos kasvillisuus häviää, vesi ja tuuli pääsevät kuljettamaan maata mukanaan. Kun Puun voimaa on sopivasti, Maa pysyy paremmin paikoillaan.
Maa 🌾 patoaa Vettä
Maa antaa Vedelle rajat ja suunnan.
Rannat pitävät joet uomassaan, maaperä imee vettä itseensä ja maasta rakennettu pato voi pysäyttää valtavia vesimassoja.
Ilman rajoja Vesi leviää ja tulvii. Maa pidättää sen voimaa.
Vesi 💧 sammuttaa Tulen
Vesi viilentää, hillitsee ja sammuttaa Tulta.
Tuli saa palaa, mutta Veden voima estää sitä raivoamasta.
Tuli 🔥 sulattaa Metallin
Metalli voi olla kovaa, lujaa ja jäykkää, mutta riittävä kuumuus saa sen pehmenemään ja lopulta sulamaan.
Se mikä vaikuttaa kovalta ja muuttumattomalta, muuttuukin tulen vaikutuksetsta jälleen muovattavaksi.
Metalli 💿 leikkaa Puuta
Kirves, saha ja veitsi leikkaavat ja karsivat Puuta
Kasvua pitää rajata ja ohjata. Karsiminen ei välttämättä heikennä puuta, vaan parhaimmillaan auttaa sitä kasvamaan vahvempana ja uuteen suuntaan.
Luonnossa energia liikkuu moneen suuntaan. Yksi liike ravitsee ja antaa voimaa, toinen rajaa ja pidättää.
Ilman kasvua ei ole elämää, mutta ilman rajoja kasvu villiintyy ja vie tilan monimuotoisuudelta.
Siksi
🌱 Puu pidättää Maata.
🌾 Maa patoaa Vettä.
💧 Vesi sammuttaa Tulta.
🔥 Tuli sulattaa Metallia ja
💿 Metalli leikkaa Puuta.
Harmonia ei tarkoita sitä, että energiaa on kaikissa olomuodoissa koko ajan yhtä paljon, vaan se on energioiden jatkuvaa liikettä ja vuorovaikutusta.
Myöakään me ihmiset emme tarvitse koko ajan lisää vauhtia, kasvua ja dynaamista energiaa. Tarvitsemme toisinaan myös rajoja, jotta emme kuluta itseämme loppuun.
Mikä osa-alue sinun elämässäsi tarvitsee juuri nyt lisää voimaa ja mikä puolestaan lempeää rajaamista?
Viiden elementin tunteet
Meillä on taipumus jakaa tunteet myönteisiin ja kielteisiin. Toisia tavoittelemme ja toisista haluaisimme päästä mahdollisimman nopeasti eroon.
Kaikilla tunteilla on kuitenkin oma tärkeä tehtävänsä, ja kun viidelle elementille ominaiset tunnemaailmat ovat harmoniassa, ne parhaimmillaan ruokkivat ja ohjaavat rakentavasti toisiaan.
Kiinalaisessa viiden elementin – tai pikemminkin viiden vaiheen – ajattelussa jokaisella elementillä on myös oma tunnemaailmansa.
Puu 🌱 Viha ja kauna
Tuli 🔥 Ilo ja rakkaus
Maa 🌾 Myötätunto ja empatia
Metalli 💿 Suru
Vesi 💧 Pelko ja huoli
Aivan kuten luonnossa, myös tunteiden maailmassa voidaan nähdä kaksi toisiaan täydentävää kiertoa. Toinen ruokkii ja vahvistaa. Toinen ohjaa, hillitsee ja pitää tasapainossa.
Ruokkivassa kierrossa tunteet antavat toisilleen voimaa:
🌱 Puu ruokkii Tulta
Viha kertoo usein siitä, että jokin on pielessä, jokin raja on ylitetty tai jokin tärkeä asia kaipaa muutosta.
Kun vihan voima purkautuu rakentavasti, se muuntuu toiminnaksi, innostukseksi ja onnistumisen iloksi.
🔥 Tuli ruokkii Maata
Ilo ja rakkaus avaavat sydämen. Kun tunnemme olevamme rakastettuja ja saamme jakaa iloa, meidän on usein helpompi tuntea myös myötätuntoa ja empatiaa muita kohtaan.
🌾 Maa ruokkii Metallia
Myötätunto auttaa meitä kohtaamaan myös vaikeat kokemukset. Kun suhtaudumme itseemme ja toisiimme lempeydellä, surullekin löytyy tilaa.
Empatia auttaa ymmärtämään toisen surua, ja myötätunto antaa voimaa olla läsnä, vaikka emme voi ottaa kantaaksemme tai poistaa toisen ihmisen tuskaa.
💿 Metalli ruokkii Vettä
Suru pysäyttää ja vie meidät syvemmälle itseemme. Menetysten äärellä kohtaamme usein myös pelkoa ja huolta tulevaisuudesta.
💧 Vesi ruokkii Puuta
Pelko auttaa tunnistamaan vaaran ja sen, mikä on meille tärkeää. Kun pelko ei enää lamaannuta, siitä voi nousta rohkeutta, tahtoa ja voimaa puolustaa itseämme.
Ja niin kierto siirtyy jälleen uuteen kevääseen ja alkaa uudelleen alusta.
Ohjaavan kierron ansiosta mikään tunne ei saa ylivaltaa.
Tässä tullaan viiden elementin ajattelun kiehtovimpaan puoleen: Kaikille tunteille on paikkansa ja kaikki tunteet tunnustetaan.
Mutta entä jos jokin tunne alkaa rikkoa harmoniaa ja ottaakin tilaa niin paljon, että se hallitsee koko elämäämme?
Silloin tarvitaan ohjaavaa kiertoa:
🌱 Puu pidättelee Maata
Myötätunto ja empatia ovat arvokkaita ominaisuuksia, mutta joskus voimme eläytyä niin voimakkaasti toisten tunteisiin ja tarpeisiin, että unohdamme omamme.
Silloin Puun voima auttaa asettamaan rajoja.
Viha voi kertoa meille, että olemme antaneet liikaa, joustaneet liikaa tai unohtaneet puolustaa itseämme.
Myötätunto ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi ottaa kantaaksemme koko maailman tai ihmiskunnan murheet omilla harteillamme.
🌾 Maa patoaa Vettä
Kun pelko ja huoli kasvavat liian suuriksi, myötätunto ja empatia voivat tuoda niiden rinnalle turvaa.
Pelkoa ei tarvitse kieltää tai hävetä. Se tarvitsee ymmärrystä, hyväksyntää ja kokemuksen siitä, ettei vaikeiden tunteiden kanssa tarvitse jäädä yksin.
Joskus jo se, että joku kuuntelee ja ymmärtää, auttaa pelkoa hellittämään otettaan.
💧 Vesi sammuttaa Tulta
Ilo ja innostuskin voivat tulvia yli äyräidensä.
Silloin terve varovaisuus ja kyky tunnistaa vaaroja auttavat hillitsemään liiallista vauhtia.
Kaikkeen ei tarvitse syöksyä, vaikka sydän kuinka palaisi innostuksesta.
🔥 Tuli sulattaa Metallia
Suru on välttämätön osa elämää. Se kuuluu menetyksiin, luopumiseen ja rakkauteen.
Mutta jos suru alkaa täyttää koko elämän, Tulen ilo, rakkaus ja lämpö voivat vähitellen tuoda siihen tasapainoa. Suru saa olla olemassa, mutta sen rinnalla saa olla myös iloa.
Voimme surra menetystämme ja silti nauraa, rakastaa ja nauttia elämästä.
💿 Metalli leikkaa Puuta
Viha ja kauna voivat jäädä meihin pitkäksi aikaa, varsinkin silloin, kun meitä on mielestämme kohdeltu väärin.
Metallin irtipäästämisen ja hyväksymisen voima voi auttaa hellittämään vihasta.
Kaikkea ei tarvitse unohtaa eikä vääriä tekoja hyväksyä. Mutta voimme vähitellen päästää irti siitä, mikä pitää meidät kiinni menneessä.
Viiden elementin tunteiden harmonia ei siis tarkoita tunteettomuutta eikä se myöskään tarkoita sitä, että olisimme koko ajan iloisia, rauhallisia ja tyytyväisiä. Tunteiden harmonia syntyy siitä, että kaikki tunteet koetaan ja ilmaistaan, mutta millekään niistä ei anneta pysyvää ylivaltaa.
Tarvitsemme vihaa tunnistaaksemme rajamme. Tarvitsemme iloa ja rakkautta kokeaksemme yhteyttä. Tarvitsemme myötätuntoa ja empatiaa ymmärtääksemme itseämme ja toisiamme. Tarvitsemme surua voidaksemme luopua. Tarvitsemme pelkoa tunnistaaksemme vaaran.
Tarvitsemme kaikkia tunteita ja tarvitsemme niiden välistä vuorovaikutusta.
Hyvinvointi ei ole vain sitä, että tunnemme mahdollisimman paljon hyviä tunteita ja mahdollisimman vähän vaikeita tunteita. Se on pikemminkin kykyä antaa jokaiselle tunteelle oma aikansa ja paikkansa sekä rohkeutta päästää tunteista irti, kun ne ovat tehneet tehtävänsä.
Mikä tunne sinun elämässäsi tarvitsisi juuri nyt enemmän tilaa? Ja mikä tunne hieman vähemmän?
”Sitten joskus. Aikanaan.”
Siitä on nyt kaksi ja puoli vuotta. Siitä kun elämä heitti kierrepallon ja alkoi suuren surun ja ikävän aika.
Kun aloin kirjoittaa tätä Viisi vuodenaikaa -sarjaa, ajattelin luonnon kiertokulkua. Sitä, kuinka viisi elementtiä ruokkivat ja ohjaavat toisiaan ja kuinka niiden jatkuvasta vuorovaikutuksesta lopulta aina syntyy uusi harmonia. Silloinkin, kun pitää käsitellä kipeitä tunteita.
Kun koirani Valona sairastui vakavasti ja jouduin tekemään elämäni siihen asti raskaimman päätöksen, se tuntui maailmanlopulta. Valona ei ollut minulle vain rakas koira. Hän oli työtoverini, kumppanini arjessa ja mukanani käytännössä vuorokauden ympäri.
Etenkin on jäänyt mieleen yksi hetki viimeiseltä yhteiseltä matkaltamme, kun olin niin täynnä tuskaa ja vihaa, että huusin universumille tai Jumalalle tai kai vain jollekin jossain
”Onko tämä nyt tarpeeksi suuri uhraus? Onko tämä tarpeeksi suuri luopuminen ja irtipäästäminen?”
Kirjaimellisesti huusin.
Miksi minun piti luopua juuri Valonasta? Miksi jo nyt? Miten rakkaudesta voi syntyä näin valtavaa tuskaa? Miksi sillä on niin korkea hinta?!?
🌱 Kiinalaisessa viiden elementin maailmassa viha on Puun tunne.
Puun voima haluaa kasvaa, toimia ja muuttaa asioita. Se ei halua taipua eikä luovuttaa.
Mutta minä olin yhtäkkiä tilanteessa, jossa mikään inhimillinen voima ei enää voisi muuttaa lopputulosta.
💿 Vastassa olivat Metalli. Suru, syyllisyys ja luopuminen.
Ohjaavassa kierrossa Metalli leikkaa Puuta.
Minun oli pakko päästää irti, vaikka kaikki minussa olisi halunnut pitää kiinni.
Ja kun Valona sitten oli poissa, suru tuli osaksi jokaista päivääni ja syyllisyys laittoi kysymään: ”Olisinko voinut vielä tehdä jotakin”, ”Olisinko voinut tehdä jotain paremmin tai toisin?”, ”Teinkö jotain väärin?”
Eikä se ollut pelkkää ikävää. Oli valtava tyhjyys, lähes alipaineen tunne varsinkin kotona.
”Great soul has left the building.”
💧 Metalli ruokkii Vettä.
Surun mukana tuli pelko. Miten minä osaisin jatkaa ilman Valonaa? Miten tästä eteenpäin?
Kun on ollut toisen kanssa yhdessä lähes 24 tuntia vuorokaudessa töissä ja kotona, menetys ei tarkoita vain sitä, ettei toinen enää ole siinä vieressä. Se tarkoittaa myös sitä, että kaikki mikä on ollut tuttua, tulee muuttumaan. Koko arki.
Aamut. Automatkat. Työpäivät. Työmatkat. Työpaikat. Kotiin palaaminen. Hiljaiset hetket. Ne pienet asiat, joita ei edes huomannut ennen kuin niitä ei enää ollut.
Miten oppisin elämään aivan uudenlaista arkea?
Pelko ja avuttomuus saattoivat koska tahansa nostaa vihan ja pettymyksen tunteet uudelleen pintaan. Viha käskytti kysymään kysymyksiä, joihin ei ollut vastauksia.
Miksi? Miksi juuri nyt? Miksi?
Vesi ruokkii Puuta.
Tunteet eivät kulkeneet siististi peräkkäin ja jonossa. Ne lomittuivat ja limittyivät toisiinsa. Menivät, tulivat ja vaihtoivat paikkaa ihan niinkuin parhaaksi katsoivat.
Ihmeellisellä tavalla suuren surun keskelle palasi myös ilo. Kaikki ne Valonan hassut hassuttelut ja omituisuudet. Ennen ja jälkeen. Hän tosiaan ”vapautui tästä ajasta” ja otti kaiken ilon irti uudesta olomuodostaan. ”Minun reviiri on nyt koko maaILMA.”
Vain hetkeä aikaisemmin olin itkenyt ikävästä, ja seuraavassa hetkessä tunsin iloa kaikesta siitä, mitä ehdimme yhdessä täällä maan päällä tehdä ja kokea sekä siitä, miten hän nautti elämästään silloin ja nyt, ”valona”.
🔥 Tuli sulattaa Metallia.
Ilo ja rakkaus tasapainottavat surua.
Eivät ne vie sitä pois eivätkä tee siitä tarpeetonta, mutta ne muistuttavat siitä, ettei surutyön tarvitse täyttää koko elämää. Että elämä on koko ajan myös sitä kaikkea muuta, vaikka huomio juuri nyt kohdistuukin niihin maton harmaisiin raitoihin.
Valonan kuolema oli valtava menetys, mutta Valonan elämä sitäkin suurempi lahja. Yhteiseen elämäämme oli mahtunut niin paljon iloa, rakkautta, naurua ja onnellisia hetkiä, emmekä me olleet sitä elämää eläneet unohdettavaksi ja surun alle haudattavaksi!
Niin tuli vähitellen tilaa myös myötätunnolle.
🌾 Tuli ruokkii Maata.
Rakkaus ruokkii myötätuntoa. Tässä tapauksessa myötätuntoa ennen kaikkea itseäni kohtaan.
Minun ei tarvinnut olla reipas. Minun ei tarvinnut kiirehtiä eteenpäin eikä päästä surusta yli jonkun toisen määrittelemässä ajassa.
Syyllisyyskin väistyi: Olin Valonan elämässä tehnyt parhaani ja ollut juuri se paras emäntä ja autokuski, jonka hän oli valinnut. Olimme valinneet toisemme.
Saan surra. Saan olla pettynyt ja vihainen. Saan pelätä. Saan itkeä ja ikävöidä. Mutta saan myös tuntea iloa.
Koska Maa ohjaa ja patoaa Vettä, myötätunto alkoi vähitellen haalistaa surua ja pelon synnyttämää epävarmuutta. Minun ei tarvinnut tietää, millaista elämä olisi vuoden kuluttua. Riitti, että annoin itselleni aikaa.
Kun elämä sitten päätti yllättää minut uudelleen, ja Lilly vuotta myöhemmin tulla tupsahti elämääni, sain huomata, että sydämessäni oli jälleen tilaa uudelle suurelle rakkaudelle.
Alku oli tunnemyrskyä, koska olin jo aivan rakastunut Lillyyn, mutta samaan aikaan surin vielä Valonaa. Tunsin siitä jopa syyllisyyttä. ”Miten voin kaivata ja surra yhtä, jota ei enää ole, kun toinen, elävä ja rakas, on tuossa kainalossa.”
Tunteet ovat välillä kimurantteja ja kaikkea muuta kuin yksinkertaisia.
Aika kuitenkin näytti, että uusi rakkaus ei tullut vanhan tilalle, vaan sen rinnalle, ihan omalle ainutlaatuiselle paikalleen sydämessäni.
En antanut uuden menetyksen pelon estää itseäni rakastamasta uudelleen.
Veden varovaisuudesta oli vähitellen kasvanut Puun rohkeutta. Ja rohkeudesta jälleen Tulen iloa.
Valonan kuoleman jälkeen kirjoitin runoja, joista yhden olen myöhemmin jakanut myös muille menetyksen kokeneille.
Kirjoitin sen silloin, kun surutyöni oli vielä hyvin hyvin alussa. Kun nyt luen tätä runoa, tunnistan siinä koko viiden elementin tunnemaailman. Jos olet lukenut koko tämän kirjoitusteni sarjan, sinäkin saatat sen jo tunnistaa.
Surun siedätyshoito
”Olen tämän sietänyt ennenkin: Surun siedätyshoidon.
Tuska. Kipu.
Suru. Itku. Kyyneleet.
Ikävä. Kaipaus. Mennyttä. Poissa.
Pelko. Tyhjyys …
Ja viha. Miksi? Miksi jo nyt? Miksimiksimiksi?
Haikeus … Ilo … Ikuinen muisto.
Mutta ei ihan vielä.
Sitten joskus. Aikanaan …”
💿 Metallin suru, joka kertoo menetyksestä ja luopumisesta.
💧 Veden pelko, joka syntyy, kun tuttu ja turvallinen katoaa.
🌱 Puun viha, joka nousee vastustamaan sitä, mitä emme haluaisi hyväksyä.
🔥 Tulen ilo ja rakkaus, jotka alkavat vähitellen valaista surun keskelle jäänyttä pimeyttä.
🌾 Maan myötätunto, joka antaa kaikille näille tunteille luvan olla olemassa.
Erityisesti runon viimeisissä sanoissa tunnistan Maan lempeyden.
”Mutta ei ihan vielä … Sitten joskus. Aikanaan.”
En vaatinut itseäni olemaan valmiina heti enkä vaatinut surua väistymään ennen aikojaan.
Ehkä juuri siinä onkin yksi viiden elementin tärkeimmistä opetuksista: Kaikilla tunteilla on paikkansa ja aikansa, mutta minkään niistä ei ole tarkoitus hallita meitä loputtomiin.
Ruokkivassa kierrossa tunteet antavat voimaa toisilleen. Ohjaavassa kierrossa ne auttavat palauttamaan tasapainon silloin, kun jokin tunne haluaa ottaa liian suuren vallan.
Suru herättää pelkoa, pelko nostaa vihan ja viha antaa voimaa toimia.
Rakkaus synnyttää myötätuntoa, ja myötätunto luo tilan tuntea syvää surua.
Ilo keventää surun raskautta, hyväksyminen auttaa päästämään irti vihasta ja myötätunto ajaa pelon ulos.
Mikään tunne ei ole väärä. Mikään ei ole tarpeeton.
Harmonia ei tarkoita sitä, että olisimme aina onnellisia, tasapainoisia ja rauhallisia. Se tarkoittaa sitä, että annamme elämän liikuttaa energiaa meissä niinkuin vain elämä osaa.
Joskus voimakkaana ja myrskyisenä, joskus tyynenä ja lempeänä. Ihan niinkuin luonnossa.
Kevät ei hoputa talvea päättymään. Kesä ei moiti syksyä siitä, että sen on luovutettava ja päästettävä irti. Talvi ei ole huonompi vuodenaika vain siksi, ettei siihen kuulu kukkaloistoa.
Jokaisella vuodenajalla on oma tehtävänsä ja jokaisella tunteella oma aikansa.
Valona ei enää ole elämässäni niinkuin hän oli ennen, mutta yhteinen rakkaus on sydämessäni edelleen ja ikäväkin läsnä, haalistuneena. Ne ovat löytäneet tavan elää minussa yhtä aikaa, rinnakkain.
Ehkä surutyö ei lopulta olekaan sitä, että suru muuttuu iloksi. Ehkä se on sitä, että suru ja ilo saavat olla olemassa yhtä aikaa ja me vain annamme niille aikaa löytää keskinäisen harmonian.
”Sitten joskus. Aikanaan.”
