Jo vuosituhansia laakerinlehteä on pidetty voiman, viisauden ja voiton symbolina ja useimmille kuvat antiikin Kreikan ja Rooman sankareista laakeriseppeleineen ovatkin tuttuja jo koulukirjoista.
Laakeri on pyhä kasvi, joka yhdistetään kreikkalaiseen Apollon- ja roomalaiseen Apollo-jumalaan ja hänen kauttaan valaistumiseen, inspiraatioon ja ennustamiseen. Laakerinlehden kerrotaan kuuluneen myös Delfoin oraakkelin työkalupakkiin.
Kansanperinteessä laakerinlehteä on käytetty suojelevana amulettina, unien ennustamisen inspiraationa, intention vahvistajana ja vaurauden houkuttelijana.
Laakerinlehti vahvistaa kuudetta aistia ja kruunuchakraa ja sen praanaenergia on väriltään violettia.
Eikähän laakerinlehden taika manifestoinnin, energiapuhdistusten ja positiivisten muutosten työvälineenä ole mihinkään kadonnut, vaan sen vahva tuoksu ja symboliikka toimivat tänään ihan yhtä vahvoina kuin eilenkin – tietäjät tietää 😉
Laakerinlehteä on helpointa käyttää eteerisenä öljynä, tässä muutama esimerkki:
- Levitä laakerinlehtiöljyä ranteisiin sekä sydämen ja pallean alueelle, kun suunnittelet tulevaa ja teet tavoitteita.
- Laita muutama tippa laakerinlehtiöljyä diffuuseriin ennen kuin ryhdyt kirjoitamaan tavoitteitasi, manifestoimaan tai meditoitoimaan.
- Puhdista kivet ja kristallit ensin suolavedellä ja vahvista niiden energiaa sen jälkeen laakerinlehtiöljyllä. Voit joko sivellä kivet ja kristallit öljyllä yksitellen tai tiputtaa muutaman tipan öljyä niiden säilytysmaljaan tai -rasiaan.
- Ennen kuin alat meditaatiolla vahvistaa toiveitasi ja tavoitteitasi, levitä laakerinlehtiöljyä kämmeniisi ja hengitä tuoksua syvään nenän kautta. Unelmoi ja visualisoi samalla.
- Käytä laakerinlehtiöljyä diffuuserissa täyden ja uuden kuun aikana.
- Puhdista energiaa kotona ja työpaikalla laakerinlehtiöljystä ja kirkkaasta alkoholista valmistetulla huonetuoksulla. Itse käytän huonetuoksuihin 10 tippaa eteeristä öljyä/1 dl alkoholia. Voit korvata osan alkoholista vedellä.
- Tee laakerinlehtiöljystä ja V-6-kasviöljystä tavoitteitasi vahvistava luonnollinen parfyymi roll-on-pulloon.
- Lisää tippa laakerinlehtiöljyä kuumaan veteen ja hengitä höyryä. Menetelmä puhdistaa energiakehoa ja vahvistaa intentiota.
- Kirjoita voimalause tai tavoite paperille, levitä laakerinlehtiöljyä esimerkiksi sydämen tai kolmannen silmän alueelle ja lue voimalause tai tavoite ääneen.
- Yhdistä laakerinlehtiöljy diffuuseriin esimerkiksi Cinnamon Bark tai Frankincense -öljyn kanssa ja käytä sekoitusta vahvistamaan manifestointirituaalisi energiaa.
Eteerisenä öljynä voit nauttia laakerinlehden tuoksusta ja vaikutuksista ilman terveydelle haitallista savua.
Ohje: Kun levität eteerisiä öljyjä iholle, noudata etiketissä annettuja laimennusohjeita.
Mitä vinkkiä aiot kokeilla ensimmäisenä?