Syyskuun alussa Young Livingin Euroopan kongressissa Valenciassa tapasin jälleen Nicolas Landelin Ranskan maatilaltamme, ja se palautti elävästi mieleeni ensimmäisen farmimatkani. Oli laventelin sadonkorjuuaika ja vuosi oli 2017.
Sen jälkeen olen päässyt tutustumaan moneen muuhunkin Young Livingin maatilaan tislaamoineen. Olen istuttanut oman Helichrysumin taimen Kroatian pellolle ja käynyt jo kahdesti vanhalla Mona-farmillamme USA:ssa, Utahin osavaltiossa. Siellä lähellä, parin tunnin ajomatkan päässä Salt Lake Citysta, Tabionassa, sijaitsee myös vaikuttava Skyrider Wilderness Ranch -farmimme, joka on samalla Utahin osavaltion suurin luonnonsuojelualue. Myös Young Livingin perustajan Gary Youngin hauta on Tabionassa.
Skyrider Wilderness Ranch Tabionassa
Ranskan matkan jälkitunelmissa 2017 kirjoitin tämän tarinan pienestä sinisestä kukasta 🌱
TARINA PIENESTÄ SINISESTÄ KUKASTA (Osa 1)
Young Livingin laventelifarmilla 2017
Elipä kerran syvällä Provencen sydämessä Etelä-Ranskassa kukkaperhe, jonka nimi oli Lavandula Angustifolia. Sen kukat olivat siniset, kukka ja lehdet tuoksuivat jumalaiselle, varsinkin jos niitä kosketti. Tuuli kantoi tuoksun kaikkialle, ja se sekoittui taivaallisesti salvian, myskisalvian, rosmariinin, oreganon ja muiden metsän kasvien tuoksuun.
Koska melkein jokainen Lavandula Angustifolian perheenjäsen oli saanut alkunsa omasta siemenestä, ne olivat kaikki ihan eri näköisiä. Perheessä oli pitkiä ja lyhyitä, valkoisia ja violetteja kukkia, jotkut olivat tuuheita, toiset taas harvoja, osa oli täynnä kukkia, toiset taas tekivät ehkä vain yhden kukkavarren, mutta se oli sitten sitäkin kauniimpi. Niillä kaikilla oli kuitenkin kapeat, aika pitkät vihreät alalehdet, ja siitä kaikki muut metsän asukkaat tiesivät, että kysymyksessä oli juuri Lavandula Angustifolian perhe (populaatio- eli siemenestä lisätty kasvi).
Joskus kyllä saattoi käydä niinkin, että joku oksa halusi olla itsenäisempi ja kurkottaa kauemmaksi kuin muut. Nämä seikkailijaoksat irtosivat äitikasvista tuulen mukaan tai kasvaa venäyttivät itsensä vähän pidemmiksi, jotta pääsivät tekemään omia juuria. Ne kasvoivat erillisiksi kasveiksi, ehkä kaukanakin, mutta kuitenkin aina tismalleen samanlaisiksi kuin äitinsä hyvässä ja pahassa, ja sekös niitä harmitti (kloonattu eli pistokkaasta lisätty laventeli).
Lavandula Angustifolian perhe oli suuri ja asui isolla isolla alueella. Perhe sai jokaisesta siemenestä uusia jäseniä, jotka asettuivat kasvamaan sinne, missä kukin niistä parhaiten viihtyi. Kaikkein sinnikkäimmät perheenjäsenet tykkäsivät tosi paljon auringosta, kuivuudesta ja kuumuudesta, ja asuivatkin vain 600 metriä merenpinnan yläpuolella. Toiset taas löysivät sopivan kodin korkealta vuorilta, jotkut jopa 2000 metrin korkeudesta. Siellä ne saattoivat kuumuuden puolesta lekotella vähän levollisemmin, mutta kaikilla korkeuksilla oli kuitenkin omat haasteensa. Sen takia vain vahvimmat jäivät eloon ja kasvattivat siemenistään uusia jäseniä Lavandula Angustifolian perheeseen sitä mukaa, kun vanhukset 10 vuotta elettyään alkoivat nukkua pois.
Jo kauan sitten paikalliset ihmiset huomasivat, miten paljon hyötyä Lavandula Angustifoliasta yrttinä ja öljynä oli, ja siksi sen haluttiin kasvavan myös pelloilla ja puutarhoissa. Ihmiset keräsivät siemeniä kaikkein vahvimmista ja komeimmista kasveista ja kylvivät niitä puutarhaansa. Perhettä lisättiin nimenomaan siemenestä sen takia, että niistä tulisi kaikista vahvoja kukkia, jotka pystyisivät sopeutumaan vaikka minkälaisiin olosuhteisiin.
Joskus on liian kylmää, joskus liian lämmintä, joskus sataa liikaa, joskus paistaa liikaa, sieni- ja muut kasvitaudit ovat uhkana ja elääpä Etelä-Ranskassa myös pieni kärpänen, joka levittää laventelille haitallista kasvitautia. Tauti oli kymmenkunta vuotta sitten lähellä tappaa aidon laventelin ihan kokonaan, mutta onneksi apu löytyi.
Se onkin sitten ihan eri tarina ☀️ Jatkuu …
TARINA PIENESTÄ SINISESTÄ KUKASTA (Osa 2)
Lavandula Angustifoliat olivat asuneet Provencen vuoristossa jo pitkään, aikojen alusta asti. Niin pitkään, ettei kukaan edes oikein enää muistanut miten pitkään. Mutta sen kaikki tiesivät, että ihmisten kanssa ne olivat olleet ihan ihmisen alusta asti.
Ennen vanhaan laventeli leikattiin sirpillä
Kumppanuus oli luja ja pienestä sinisestä kukasta oli tullut ihmiselle korvaamaton monella lailla. Kaikkien rakastama Lavandula Angustifolia oli kukkaperhe, joka kantoi mukanaan rakkautta, rauhaa, terveyttä ja tasapainoa, eikä sen takia ollut ihme, että pienen sinisen kukan kukkia ja lehtiä leviteltiin kaikissa kodeissa joka paikkaan ja eritoten sen öljyä arvostettiin kovasti.
Vuodet kuitenkin vierivät, ihmissukupolvet vaihtuivat ja tavat muuttuivat. Vuosien saatossa tehtiin suuria keksintöjä, ja ihmiset luulivat suuressa viisaudessaan, että myös Lavandula Angustifolian öljyä voisi noin vain tehdä koeputkessa. Luontoäiti kyllä tiesi, ettei se onnistuisi koskaan, niin taitava se oli, mutta antoi ihmisten yrittää.
Laboratoriossa kemikaaliöljyä tehtiin ja muokattiin sata vuotta vaikka millä lailla, ja lopulta melkein kaikki unohtivat Lavandula Angustifolian ihmeelliset voimat ja tyytyivät vain haistelemaan sen halpaa kopiota. Halpaa kopiota, jolla ei ollut yhtään ainoaa taikavoimaa, koska ihminen ei tietenkään voi olla yhtä viisas kuin Luontoäiti, jolla on niin monta eri molekyyliä. Ja kun aikaa oli kulunut tarpeeksi, herkimmät ihmiset alkoivat lopulta tulla koeputkiöljyistä niin kipeiksi, etteivät enää halunneet nenäänsä mitään tuoksuja, ei edes yhtään oikeaa kukkaa. Luontoäiti oli kovin suruissaan, ja jopa Provencessa Lavandula Angustifolian perhe pieneni pienemistään, sillä vain harvat muistivat enää, minkälainen taikavoima Luontoäidin tekemällä öljyllä oli ollut.
Eräänä päivänä, ihan viime hetkellä, kaikki kuitenkin muuttui. Lavandula Angustifolian viljelijät olivat jo luovuttamassa, kun he yllättäen saivat tärkeitä vieraita. Kaukana meren takana eli ihmisiä, jotka olivat kuulleet pienen sinisen kukan ihmeellisistä taikavoimista. Merentakaiset kiiruhtivat Provenceen ja olivat ihastuksissaan! He ällistyivät elämänvoimasta, joka asui Lavandula Angustifolian öljyssä, ja halusivat oppia siitä ihan kaiken. He myös kannustivat ja auttoivat paikallisia viljelijöitä jatkamaan pienen sinisen kukan kasvattamista yhtä tarkasti kuin ennenmuinoin oli tehty.
Yksi merentakaisista rakastui pieneen siniseen kukkaan niin paljon, että piilotti muiden huomaamatta siemeniä kenkäänsä ja vei ne mennessään meren taakse. Meren takana hän laittoi ne kasvamaan Idahoon, puhtaaseen Pyhän Marian maahan.
Pyhän Marian maa oli melkein samanlaista kuin Provencen maa ja Lavandula Angustifolia lisääntyi ja viihtyi. Perheen kyvyistä ja taidoista puhuttiin kaikkialla ja maine kasvoi. Pian merentakaiset käyttivät Luontoäidin tekemää Lavandula Angustifolian öljyä melkein kaikkeen ihan niinkuin ihmiset Provencessakin olivat ennen tehneet.
Mutta kukaan ei vielä silloin tiennyt, miten tärkeäksi osaksi Lavandula Angustifolian historiaa merentakaiset perheenjäsenet tulisivatkaan.
Jotta Lavandula Angustifolia voi hyvin ja selviää vuoristossa vuodesta toiseen, sen pitää saada joka vuosi oikein paljon vettä kesän lopussa elokuussa. Ja joinakin vuosina voi käydä niin, etteivät elokuun sadepilvet tulekaan. Niin kävi 2010-luvun taitteessa kerran, eikä sadepilviä nähty seuraavanakaan vuonna. Silti Lavandula Angustifolia sinnitteli, mutta oli kahden kuivan vuoden jälkeen tosi janoinen. Ja koska se oli niin janoinen, sillä ei ollut enää elämänvoimaa jäljellä yhtään, kun pieni kärpänen jälleen tuli ja toi sen lehdille bakteerin, joka imi Lavandula Angustifolian perheeltä viimeisenkin elinvoiman. Katastrofi oli kamala, sillä pienen sinisen kukan tarina Provencessa oli päättymässä siihen, että kaikki kukat oli kerättävä kasaan ja poltettava. Niin tehtiin ja suru oli suuri.
Valo palasi kuitenkin provencelaisten viljelijöiden elämään, kun merentakaiset muistuttivat Pyhän Marian maassa elävistä Lavandula Angustifolian perheenjäsenistä. Ne olivat ihan samaa perhettä ja kasvoivat Idahossa vahvoina ja elinvoimaisina. Niin elinvoimaisina, että niiden siemenistä kasvavien Lavandula Angustifolioiden arveltiin pystyvän vastustamaan myös tuota kärpäsen kuljettamaa bakteeria.
Siispä isosta joukosta valittiin vahvimmat Lavandula Angustifolian merentakaiset perheenjäsenet, jotka siemeninä palasivat kasvamaan takaisin Provencen maaperään, omille alkuperäisille mailleen. Se oli Lavandula Angustifolian perheelle iso onni, sillä sen ansiosta Luontoäidin tekemää laventeliöljyä tislataan siellä edelleen.
Niin kaikella on aina tarkoituksensa ja tapahtumat löytävät paikkansa.
Paras osa tarinaa on kuitenkin se, että nyt Luontoäidin tekemää Lavandula Angustifolian öljyä ja sen taikavoimia rakastavat ja kunnioittavat merentakaisten lisäksi monet monet muutkin ihmiset ympäri maailmaa ☀️
Maatalon tyttö jälleen peltohommissa