Terveys on ollut työmaani jo yli 20 vuotta. Ei sairaus, vaan terveys.
Löysin yhden lopputyöni 2000-luvun alkupuolelta. Siinä olin käsitellyt mm. terveyteen liittyviä rooleja. Sitä miten meidän asennoitumisemme terveyteen ja sairauteen muuttuu näiden roolien omaksumisen myötä.
”Terveyteen liittyvät roolit”
Kun pyritään parhaaseen mahdolliseen terveydentilaan, on oltava tietoinen eri rooleista, jotka liittyvät kulloiseenkin terveydentilaan. Terveyteen liittyvät päämäärät ja toiminnan tavoitteet ovat erilaiset sen mukaan, olemmeko terveitä, sairaita, toipumassa vai kuolemaisillamme.
1. Terveen rooli
Jos olemme terveitä, olemme siitä tietoisia. Olemme proaktiivisia ja vastuussa niistä
valinnoista, jotka antavat elinvoimaa ja tarkoitusta elämälle. Jos otamme yhteyttä
ammattihenkilöön, haluamme tietoa ja ilmaisemme oman mielipiteemme, joka perustuu sekä tietoisuuteen itsestämme että asiantuntijan neuvoihin (Thie 2002, s. 129).
2. Sairaan rooli ja sairauskäyttäytyminen
Kun olemme kriisitilanteessa, omaksumme ehkä passiivisemman roolin ja luotamme
lääketieteelliseen hätäapuun. Sairaan roolissa saatamme luopua ensisijaisesta arvovallastamme parhaan hoidon suhteen, mutta haluamme silti tietää mahdollisimman paljon tilastamme ja tulevaisuudestamme sekä varmistaa, että saamme tukea niille hoidoille ja
hoitotuloksille, joiden katsomme olevan meille parhaaksi (Thie 2002, s. 129).
3. Potilaan rooli
Potilas on oireistaan huolestunut henkilö, ja ihmisestä tulee potilas vasta sitten, kun hän on muuttanut tuntemuksensa häntä itseään huolestuttaviksi oireiksi. Tuntemus tai tunne on subjektiivinen, kokijalle oma. Ihmisen terveysuskomukset määräävät tuntemusten oiremerkityksen, ja ulkoiset seikat sekä oma sisäinen kontrolli vaikuttavat prosessiin. Lääkäri voi toimia oireen tehostajana osoittamalla tuntemukset ruumiillisiksi oireiksi.
Oiremuodostuksen tietoinen vahvistaminen johtaa sairauskäyttäytymiseen ja sairaan rooliin. Mitä enemmän sisäisiä ja ulkoisia todisteita tuntemukselle annetaan, sitä suuremman varmuuden oire saa. Krooninen vaiva ja sairaus opitaan yksilönkehityksen ja elämänhistorian
vaiheissa. Vaikka tietoisuus oireesta viittaa kognitiiviseen (tietoiseen) käsittelyyn, se ei ole sitä, vaan tapahtumat kehittyvät tiedostamattomassa mielessä.
Somatisaatio (ruumiillistuminen),
sairauskäyttäytyminen ja toiminnalliset oireet ovat ihmismielen heijastumia. Ne ilmenevät ruumiinkielenä, josta oirehtiva ei ole tietoinen. Ruumiinkieli määritellään tietoisiksi tai tiedostamattomiksi eleiksi, ilmeiksi ja ruumiillisina koetuiksi tai havaituiksi oireiksi (Hyyppä, s. 66 – 67).
Sairauskäyttäytyminen (engl. illness behaviour) on ruumiinkieltä. Se tarkoittaa tapoja, joilla ihminen havaitsee ja arvioi oireitaan ja reagoi tai jättää reagoimatta niiden viesteihin.
Ruumiinkieli välittää paljon informaatiota, mutta kommunikaation onnistuminen riippuu toisen ihmisen kyvystä ottaa viesti vastaan ja tulkita sitä. Se vaatii sekä tunnetta että tietoa.
Ruumiinkielen kuunteleminen vaatii samaistumista toisen ihmisen sisäiseen ja ulkoiseen maailmaan (Hyyppä, s. 69 – 70).
Sosiologi Talcott Parsonsin ja David Mechanicin mukaan sairauskäyttäytyminen on terveyssosiologian ilmiö, johon liittyy seuraavia piirteitä:
1. Sairas vapautuu sosiaalisista velvoitteistaan. Toiset huolehtivat hänestä, mutta hänen odotetaan tulevan terveeksi, ja siksi sairas etsii pätevää hoitoa ja noudattaa saamiaan ohjeita.
2. Sairaan rooli vapauttaa ihmiset arkielämän velvoitteista, mutta samalla passivoi hänet.
3. Riippuvuus, jopa avuttomuus, kuuluu sairauskäyttäytymiseen.
4. Sairauskäyttäytyminen pitää ymmärtää yksilön keinoksi selviytyä ympäristön
kohtuuttomiksi koetuista vaatimuksista.
5. Oireiden havaitsemisen ja oireiden merkityksen arvioimisen lisäksi kielellinen ja ei-kielellinen (ruumiinkielellä ilmaistu) viestintä kuuluvat osana sosiologisesti
määriteltyyn sairauskäyttäytymiseen.
Ihmisen päivittäisten toimien ja erilaisten roolien suorittaminen, itsehoidon toteuttaminen, hoito-ohjeiden noudattaminen, mielialan muutokset ja jopa kulloinenkin psykofyysinen tila ovat osa sairauskäyttäytymistä (Hyyppä, s. 69 – 70).
Ihmisten omaksumat yksinkertaistavat teoriat oireiden syistä vaikuttavat niiden havaitsemiseen ja kokemiseen, tulkintaan sairaudeksi ja hoitokeinojen valintaan. Arvot, normit ja yhteisön hyväksymät tavat ovat kulttuuritekijöitä. Rooliodotusten välttely, taloudellisen hyödyn tavoittelu ja sosiaalisen tilanteen synnyttämä hätähuuto ovat tilannetekijöitä. Persoonallisuus puolestaan yksilöi ja muokkaa sairauskäyttäytymistä.
Terveyssosiologien mukaan sairauskäyttäytymistä ei synny, jos ihminen tulee korostetun tietoiseksi oireistaan ja sairaudestaan ja jos hän uskoo ymmärtävänsä oireen syyt ja jos hän hyväksyy oman käyttäytymisensä muutokset (Hyyppä, s. 70).
4. Toipilaan rooli
Kun toivumme sairaudesta tai jos olemme kuntoutuksessa, meillä joko on tai ei ole jatkuvuutta hoitojärjestelmässä, mutta otamme jälleen vastuun tekemistämme valinnoista, jotka johtavat elämänlaadun paranemiseen. Joudumme ehkä hyväksymään väliaikaiset tai pysyvät rajoitukset tai haasteet, mutta pidämme senhetkisiä toimintamahdollisuuksiamme
merkityksellisinä (Thie 2002, s. 129).
5. Kuolevan rooli
Jopa kuoleman hetkellä meillä on mahdollisuus kokea laadukkaita elämyksiä. On asioita, joihin haluamme keskittyä ja asioita, jotka ovat vähemmän tärkeitä. Kuolevan roolissa haluamme luopua uroteoista, joiden tarkoituksena on pelastaa meidät ja pidentää elämää, mutta jotka samalla kääntävät ajatuksemme pois tavoitteestamme. Haluamme tulla hoidetuksi tavalla, joka antaa meille mahdollisimman paljon aikaa olla yhdessä niiden ihmisten kanssa, joita rakastamme (Thie 2002, s. 129).
Minkälaisia ajatuksia tämä herätti sinussa? Mikä rooli on sinulle ominaisin? Mikä taas etäisin?